Rajatila

rajatila.doc

M&S rajatiloissa juhla 7.5. 2011

Jorma Heikkinen

Rajatilapohdintoja: (Kysymyspatteri aiheesta: ”Kehoittaako  kutsu omien rajojen tuntemiseen luopumaan toiveesta ylittää rajansa?”).

 Nahkojeniko sisään rajaan itseni. Minuuteniko on lihakseni, lantioni kaari, sormenpääni jotka hermostuneena naputtavat pöydän pintaa ja  polveni lumpiot?

Näenkö lainkaan itseäni sinussa. Asuuko yhteinen me sieluni huoneissa vai olenko häätänyt sinut ja sukuni mieleni käytäviltä?

Tietoisuuteni ja itseilmaisuni rajatko on egoni pinta?

Jos näkisin rajani tietäisinkö kuka olen vai olisinko minulta jäänyt näkemättä sittenkin jotakin syvempää ?

Tyydymmekö rajallisuuteen vain siksi ettemme kykene rajaamaan rajattomuutta ja siksi että olemme varmoja kaikkien  kysymyksiämme rajattomuudesta olevan järjettömiä?

Etsisinkö vain rajojani jotta löytäisin eheyden ja hulluudesta vapaan mielen?

Kun uskomme olevamme hulluuden rajalla onko tämäkin

vain harhaa kun emme huomaa olevamme jo sen sisällä?

Ja jos ylittäisimme nämä kuvitellut hulluuden rajat, kohtaisimmeko rajattomuuden ja näkisimmekö  vain toisen olemuksemme oman hulluutemme  ja sen ettemme sittenkään ole nähneet todellisuudesta kuin välähdyksen?

Uskaltaisinko kysyä omaa rajattomuuttani siitäkin huolimatta että se toisi mukanaan ahdistavan epävarmuuden ja kysymykset vastauksia vailla? Tekisinkö kysymyksiäni siitäkin huolimatta että joutuisin hämmennyksen valtaan ja joutuisin pysähtymään ihmeen ja salatun pyhyyden edessä.

Miksi vain kauniisti paketoitu, ulkokuoriinsa pakotettu on tavoiteltavaa?

Onko lokeroitu mieli jäsennetty?

Onko vastausta vailla se mikä on rajatonta?

Jos osaisin rajata rajattoman olisinko tehnyt mahdottoman mahdolliseksi ja olisinko tehnyt absurdista totuuden?

Minut kasvatettiin lokeroimaan ja tekemään putkiaivoisen lineaarisia päätelmiä.

Minulle kerrottiin ettei enää syntyisi Leonardoja, ettei enää voisi hahmottaa kokonaisuutta, että olisi vain spesifioitu tiukasti muotoonsa puristettu anomalioista ja paradokseista vapaita tiedonsiruja ja että olisi vain kanatieteen tohtoreita jotka hekin olisivat vain jonkin heltan osan tai kloakkikanavan epiteelin poimun asiantuntijoita.

Tiesin että minulle naurettaisiin jos kirjoittaisin, jotakin jota ei oltu mainittu kymmenissä lähdeviittauksissa. Tiesin että jos kysyisin rajattomuutta, jos puhuisin niistä, jotka on merkitty universaalikvanttorein, minua katsottaisiin kuin hullua.

Tiesin että minua pilkattaisiin jos puhuisin hulluudesta hulluuden näkökulmasta. Tiesin olevani vain karnevalisoiva pelle  jos uskaltaisin vaatia empiokritisismin kumoamista ja arvovaltaa sisäiselle kokemukselle.

Tiesin että olisin ivan ja pilkan ansainnut jos korottaisin mielisairaan kokemusmaailman arvoa.

Vannoin sisäisen todellisuuden säännön nimiin!

Röyhkeästi ja pelotta lausuin sen lakeja:

”Vain kokija itse tietää mikä merkitys ja tulkinta hänen kokemuksillaan on!”

Tämä oli herjausta kognitio-  ja neuropsykologitieteen neroille.

He nostaisivat syytteen ja tekisivät kaikkensa, jottei sisäisen todellisuuden sääntö, koskaan lumoaisi ketään, jotta psykonomia olisi vain friikkisirkuksen karnevaalipelleille kuuluva naurettava naamio.

Jos tyhjentäisin rajatun mieleni olisiko se silloin onttoutta ja tyhjyyttä täynnä?

Vai olisiko se silloin vain tila, jossa koko aineeton, rajallisuudesta vapaa ääretön ja ikuinen totuus asuu?

Jos tyhjentäisin mieleni,  avaisiko se portit vilvoittavan viileän veden virralle ja puhdistaisiko se mieleni kaatopaikat ja rämettyneet suot?

Sitäkö on itsetuntemus jos tietää rajansa ja tietää missä ylittämätön rajalinja sijaitsee?

Tietäessäni nahkojeni ohuuden tiedänkö jotakin minäkuvani heikkoudesta?

Jos kuvani itsestäni on vain rajani näenkö enää sieluni hahmoa?

Piirtyykö  kuvani  ihmisestä hänen rajoihinsa?

Poistanko ihmiskuvastani ihmisen hengen?

Poistanko hänestä hänen  moraalinsa?

Poistanko häneltä hänen arvonsa, hänen omantuntonsa ja kaiken, joka hänessä on  ikuista ja  ääretöntä?

Vai yllytänkö itseäni ja kaikkia maailmamme rajoihin rajoittuneita  kapinaan ja luhistamaan vankilansa betoniseinät?

Kehoitanko heitä ylittämään rajansa?

Annanko heille käskyn murtaa muurinsa?

Kannustanko pelkääviä ylittämään aidatut alueet?

Ja vielä kysyisin itseltäni, voisinko vielä unohtaa pettymykseni?

Voisinko unohtaa itseni ja löytää kapinalippuni uudelleen,  etsiessäni elämäni tarkoitusta?

This entry was posted in Artikkelit. Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin: Rajatila

  1. Vai niin. Taidat olla jonkun tärkeän asian rajalla. Olisiko se rajattomuus?

  2. Kysyit: Onko vastausta vailla se mikä on rajatonta?

    Tuohon osaa Wittgenstein vastata parhaiten. Kaivapa Tractatus logico Philosophices esille.

    6.4312 Ajallisen ja paikallisen elämän ratkaisu on ajan ulkopuolella.

    6.45 Maailman näkeminen sub specie aeterni on sen näkemistä – rajattuna – kokonaisuutena
    Maailmann kokeminen rajatuksi kokonaisuudeksi on mystinen tunne.

    6.5 Ellei vastausta voi ilmaista, kysymystäkään ei voi ilmaista. Arvoitusta ei ole olemassa. Jos jokin kysymys voidaan ylipäänsä asettaa, siihen voidaan myös vastata.

    7. Mistä ei voi puhua siitä on vaiettava.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s